Uutta soveltavaa liikuntaa alkamassa! 🤸‍♀️💥🤸
- ma 9.2.2026 klo 18–18:45
- Myllymäen koulun sali maanantaisin 9.2.2026-27.4.2026
- Ahokatu 20, 13130 Hämeenlinna
Hämeenlinna Cheer Team laajentaa toimintaansa ja käynnistää keväällä 2026 uuden soveltavan liikunnan pilottiryhmän, jonka päälajina on cheerleading. Ryhmä on suunnattu yläkouluikäisistä alkaen nuorille ja aikuisille, joille perinteinen liikunta tai joukkuetoiminta ei ole aiemmin ollut helposti saavutettavaa. Ryhmä on suunnattu henkilöille, joille yleinen liikunta on vaikeaa ja vaatii soveltamista sekä erityisosaamista, vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen vuoksi – tai jotka muuten hyötyvät
yksilöllisemmästä ja kannustavasta liikuntaympäristöstä.
Harjoituksissa opetellaan cheerleadingin perusteita monipuolisesti. Mukana on esimerkiksi tasapaino- ja kehonhallintaharjoitteita, kärrynpyörien ja muiden perusakrobatialiikkeiden harjoittelua, sekä lajinomaisia elementtejä kuten stuntteja, nostoja, kannustushuutoja ja yhteisiä koreografioita. Kaikki harjoitteet sovelletaan turvallisesti jokaisen osallistujan taitotason ja tarpeiden mukaan.
Pilottiryhmän tavoitteena on tarjota liikunnan iloa, yhdessä tekemistä ja mahdollisuus kokea onnistumisia omista lähtökohdista käsin. Toiminta rakennetaan osallistujien vahvuuksia ja toiveita kuunnellen, ja ryhmän ohjaajina toimivat soveltavaan liikuntaan koulutetut valmentajat.
Ryhmän harjoittelee Myllymäen koulun salissa jonne on esteetön pääsy.
9.2.-27.4.2026
Maanantaisin klo 18:00-18:45 (ryhmä kokoontuu myös talvilomalla)
Pilottiryhmään osallistuminen on maksutonta, mutta ilmoittautuminen on sitova.
Ilmoittautumisen yhteydessä täytetään esitietolomake.
Ilmoittautuminen aukeaa nettisivuillamme 1.1.2026
Lisätiedot:
Seuratoiminnan kehittäjä
Kati Huusko toimisto@hameenlinnacheerteam.f
